Erityispätevyys

Lasten ortopedian ja traumatologian
erityispätevyys

Lasten ja nuorten ortopedia ja traumatologia on erityisosaamista vaativa laaja oppikokonaisuus, joka käsittää lasten ja nuorten tuki- ja liikuntaelimistön kehityshäiriöitä, vammoja, sairauksia ja terveyden ylläpitämistä. Lapset vammautuvat herkästi huolettomasta elämäntavastaan ja kasvavasta ja kehittymässä olevasta kehostaan johtuen. Luun murtumia sattuu 30-40 %:lla lapsista ennen peruskouluiän päättymistä, ja lasten ikävakioitu murtumariski on jopa kaksinkertainen aikuisiin nähden. Aiempaa useammin lapset osallistuvat ohjattuun urheiluun, ja lasten rasitusperäiset ongelmat ovat lisääntyneet ja ne häiritsevät liikunnallisten lasten elämää usein suuresti. Lapsilla ja nuorilla on myös monenlaisia synnynnäisiä ala- ja yläraajojen tai muun tuki- ja liikuntaelimistön häiriöitä, jotka vaativat seurantaa ja hoitoa. Kasvuikäisten selkäongelmat, skolioosi ja muut rakennehäiriöt aiheuttavat sairastavuutta ja toimintakyvyn muutoksia läpi koko elämän.

Suomen yliopistosairaaloissa tehdään vuosittain noin neljä tuhatta lastenortopedistä leikkausta. Lisäksi keskussairaaloissa tehdään perustason lastenortopediaa. Lasten ortopedian ja traumatologian lisäkoulutusjärjestelmä antaa lastenkirurgian tai ortopedian ja traumatologian erikoislääkärille lastenortopedian ja traumatologian erityispätevyyden (lasten ja nuorten ortopedi). Lasten ortopedian ja traumatologian erityispätevyys sisältää oppimäärän, johon ei pysty pätevöitymään yksistään lastenkirurgian, ortopedian ja traumatologian, yleiskirurgian taikka käsikirurgian kautta. Erityispätevyysohjelma on perustettu 15.6.2005 ja suppea lisäkoulutus kestää kaksi vuotta erikoislääkäritutkinnon jälkeen (6+2 v).

Lasten ortopedian ja traumatologian lisäkoulutusta koordinoi Suomen Lastenortopedinen Yhdistys ry. Yhdistyksen tavoitteena on lasten ja nuorten ortopedisen ja traumatologisen hoidon tason parantaminen Suomessa. Erityispätevyyskoulutuksen syntyyn ovat myötävaikuttaneet Suomen Ortopediyhdistys ry, Suomen Lastenkirurgiyhdistys ry ja Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry.

Lisäkoulutuksen sisältö

Lastenortopedian erityispätevyyskoulutuksen saanut asiantuntija on perehtynyt hyvin ortopedisen lapsipotilaan tai nuoren kokonaisvaltaiseen hoitoon ja moniammatillisen hoidon periaatteeseen. Lastenortopedi

  • pystyy laatimaan ja toteuttamaan lasten ja nuorten ortopedisen hoito-ohjelman ja suhteuttamaan sen muuhun hoitoon ja kuntoutukseen.
  • kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan lasten ja nuorten ortopediset ja –traumatologiset leikkaukset sekä valvomaan hoitoon liittyvän preoperatiivisen sekä postoperatiivisen kuntoutuksen.
  • kykenee arvioimaan hoitotuloksiaan kansainvälisesti hyväksyttyyn tasoon verrattuna.
  • pystyy toimimaan lastenortopedisen hoidon asiantuntijana ja kykenee kehittämis-, opetus- ja tutkimustyöhön.

Lisäkoulutuksen aloittamisen edellytyksenä pohjakoulutuksena on ortopedian ja traumatologian, lastenkirurgian, käsikirurgian tai yleiskirurgian erikoislääkäritutkinto. Koulutettava voi aloittaa erityispätevyyteen tähtäävän koulutuksen erikoislääkärin tutkinnon suoritettuaan. Koulutukseen ilmoittaudutaan toimittamalla erityispätevyystoimikunnalle koulutussuunnitelma, jonka toimikunta hyväksyy. Käytännön palvelua vaaditaan vähintään kaksi vuotta lasten ja nuorten ortopediaa aktiivisesti tekevässä yliopistosairaalassa tai ulkomailla ennalta hyväksytyssä yksikössä. Käytännön palvelun aikana pätevöityjän päävastuualue kliinisessä työssään tulee olla lasten ja nuorten ortopedia ja traumatologia. Koulutuspaikassa tulee olla hyväksytty kouluttaja, jolla on lasten ortopedian ja traumatologian erityispätevyys. Koulutuspaikassa tulee olla viikoittaista koulutustoimintaa. Käytännön palvelun tulee olla suoritettuna viimeisten kahdeksan vuoden aikana.

Lastenortopedian pätevöitymiseen kuuluu vähintään 40 tuntia teoreettista kurssimuotoista koulutusta, sekä osallistuminen lastenortopedian alan kansainväliseen kongressiin/erityiskoulutukseen. Teoreettisen kurssimuotoisen koulutuksen tulee olla suoritettu viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Erityispätevyyden myöntäminen edellyttää kuulustelun suorittamista hyväksytysti. Lasten ortopedian ja traumatologian kuulustelu vastaa erikoislääkärikuulustelun laajuutta ja vaatimustasoa. Kuulustelu järjestetään tarvittaessa kaksi kertaa vuodessa Lääkäriliiton yleisten kuulustelupäivien yhteydessä.

Kuulusteluvaatimukset:

Kirjat: Rockwood and Wilkins’: Fractures in Children (uusin painos). Tachdijian: Pediatric Orthopedics (uusin painos).

Lehdet: Journal of Pediatric Orthopaedics, kahden viimeisen vuoden numerot (Vol A ja B)

Erityispätevyystoimikunta

Lisäkoulutusta koordinoi Suomen Lastenortopedinen yhdistys ry, joka nimeää erityispätevyystoimikunnan. Erityispätevyystoimikunnan toimikausi on 3 vuotta kerrallaan. Toimikunta hyväksyy kouluttajat ja koulutettavan koulutussuunnitelman, valvoo koulutusta, järjestää kuulustelun, valitsee kuulusteluun tulevan kirjallisuuden, määrää tentaattorit ja tekee ehdotukset erityispätevyyden myöntämiseksi. Tällä hetkellä erityispätevyystoimikunnassa ovat lasten ortopedian ja traumatologian professori Ilkka Helenius sekä dosentti Yrjänä Nietosvaara, jotka toimivat myös tentaattoreina. Lisätietoja erityispätevyyskoulutuksesta ja lisäkoulutuksen suorittamisesta saa Suomen Lastenortopedisen yhdistyksen sihteeriltä juha-jaakko.sinikumpu@ppshp.fi sekä Lääkäriliiton koulutustoimialalta Ulla Anttila, puh. (09) 393 0744.

Hakulomake (PDF)